Vedonlyönti on yksi maailman suosituimmista harrastuksista ja sitä tehdään päivittäin miljoonien ihmisten toimesta. Siinä missä ennen vanhaan vedonlyöntiä harrastettiin suurilta osin paikan päällä tapahtumien yhteydessä, niin tänä päivänä se on siirtynyt valtaosin nettiin.
Vetoa voidaan lyödä monistakin asioista ja rennot tuttavien kesken tehdyt vedot ovatkin olleet varmasti jossakin määrin osa monen suomalaisen elämää. Kaveriporukalla voidaan lyödä kalareissulla vetoa suurimmasta kalansaaliista tai vaikkapa vain siitä, kuka on ensimmäisenä perillä kun pyöräillään uimarannalle. Vedonlyönti ei siis aina välttämättä ole kovin vakavaa, mutta sen netissä harrastettavassa versiossa pyörii paikoitellen suuriakin rahasummia. Harrastajat ovat monesti kokeneita ja tietävät paljon valitsemansa lajin käänteistä ja historiasta sekä sen pelaajien vahvuuksista ja heikkouksista. Millaisiin lajeihin vedonlyönti netissä sitten suomalaisten harrastajien kohdalla kohdistuu?
Suosituimmat urheilulajit vedonlyönnissä
Suosittuja urheilulajeja on esimerkiksi kansainvälisestikin suosiossa olevat jalkapallo ja raviurheilu, sekä erityisesti suomalaisten urheilun ystävien rakastama jääkiekko. Toisaalta myös nyrkkeilyyn ja vapaaotteluun liittyvässä vedonlyönnissä liikkuu suuria summia rahaa, eikä moottoriurheilukaan jää vetojen ulkopuolelle. Näiden lajien kohdalla vetoa voidaan lyödä monella tapaa, joista yleisin ja myös helpoin on todennäköisesti sellainen, jossa vedon kohteena on koko ottelun voittaja. On mahdollista lyödä vetoa myös esimerkiksi tietyn erän tai kierroksen voittajasta tai joukkuelajien kohdalla hieman haastavammin myös tehtyjen maalien määrästä.
Vedonlyönti e-urheilusta on noussut suosioon
E-urheilu on yksi uusimmista ja nopeimmin kasvavista urheilulajeista, minkä vuoksi sen ympärille on kehittynyt myös valtava vedonlyönnin kulttuuri. Periaatteessa e-urheilusta lyödään vetoa samalla tavalla kuin perinteisestäkin urheilusta, sillä suosituimpia pelejä kuten Counter Strike: Global Offensive, Dota 2 tai League of Legends pelataan joukkueissa ja ne vaativat vastaavalla tavalla valtavan määrän harjoitusta ja omistautumista. Joukkueiden tavoittelemat voittosummat voivat pyöriä jopa useissa miljoonissa dollareissa. Historiallisesti suurin kokonaispotti onkin nähty vuoden 2021 Dota 2 -turnauksessa, jolloin se ylitti ennätyksellisen 40 miljoonaa dollaria.
Vetoa voidaan lyödä myös viihteestä ja politiikasta
Viihteen puolella on esimerkiksi mahdollista lyödä vetoa tulevista tv-ohjelmista, jotka ovat luonteeltaan tavalla tai toisella kilpailuhenkisiä. Esimerkiksi euroviisut ovat hyvin suosittu vedonlyöntikohde niistä kiinnostuneiden keskuudessa. Politiikan puolella taas on mahdollista lyödä vetoa vaikkapa seuraavasta presidentinvaalista tai eduskuntavaalien tuloksista. Netissä toimivat vedonlyöntipalvelut kuitenkin harvemmin panostavat näihin vaihtoehtoihin, vaan vedot ovat enemmänkin vapaamuotoisia ja saattavat toimia esimerkiksi työ- tai kaveriporukan keskeisenä leikkimielisenä kisaamisena. Tällöin jokainen voi asettaa yhteiseen pottiin pienen rahasumman tai toisaalta voittajan palkinto voi olla myös jotakin muuta kuin rahaa.
Kaiken kaikkiaan vetoa on lyöty tavalla tai toisella kautta aikojan. Tänä päivänä vedonlyöntipalvelut löytyvät pääasiassa netistä ja useat lajit tarjoavat kiinnostavia mahdollisuuksia vedonlyöntiin. Se voi parhaimmillaan tuoda itselle mieluisan lajin seuraamiseen vielä entistä enemmän jännitystä.